01.
02.
03.
04.
05.

ESTRAHOO'S RESPECT ME

Kutsumanimi Risu
Rotu Estrelanvuoristokoira
Syntymäaika 11.1.2009 (10kk)
Sukupuoli Narttu
Säkäkorkeus Kasvaa
Paino Kasvaa

Kasvattaja Estahoo's evm.
Omistaja Hukkahagin, Laura

Kilpailee näyttelyissä JUN -luokassa.

LUONNEKUVAUS

Risu on erittäin iloinen ja leikkisä estrelan lapsi. Nimensä Risu on saanut kirjaimellisesti siitä, että se ensimmäiset kolme kuukautta kulki aina joku risu suussaan. Edelleenkin se kantelee risuja ja muita keppejä suussaan, mutta mitä enemmän ikää on tullut, sitä vähemmälle kantelu on jäänyt. Risu on alkanut saada jo enemmän estrelamaisia luonteenpiirteitä, se esimerkiksi on alkanut pikkuhiljaa jo 'vartioimaan' laumaansa ja aluettaan löntystelemällä katsomaan ohikulkijoita ja haukahtamalla niistä varoituksena muulle laumalle. Ehkä Tamin vartiointivietillä on ollut osuutta asiaan, Risu meinaan seuraa sitä joka paikkaan ja matkii sitä monissa asioissa.

Risu on hyvin itsepäinen luonteeltaan, eikä sillä juurikaan ole miellyttämisenhalua. Peruskäskyt sille on kuitenkin mennyt jakeluun, mutta niitäkin joutuu ylläpitämään jatkuvasti keinolla millä hyvänsä, meinaa koiran muistikin olla vähän heikompaa sorttia, kuulosta puhumattakaan ;) Kovasti se yrittää jo päästä lauman alimmaisena olosta, ja koettelee Tamin hermoja. Tami kuitenkin on sen verran arvokas estrela, että se ei anna pikkuneidin pompotella itseään. Risulla on tapana höseltää joka paikassa ympäriinsä, pentu kun vielä on. Innostuupa se myös nopeasti uusista asioista ja on rohkea -välillä ehkä liiankin rohkea, se esimerkiksi ottaa vieraat ihmiset ilomielin vastaan, mutta onneksi 'aito' estrelan luonne alkaa pikkuhiljaa sillekin tulla, huomaa että varautuneisuus on lisääntynyt sen ruetessa enemmän vartioimaan.

Risu on erittäin kaunis estrela, odotan siltä jo kovasti, että siitä tulee täysipainotteinen estrela, eikä tämän nartun pennuttaminenkaan ole täysin mahdoton asia. Annan Risun kumminkin kasvaa ihan rauhassa, ja käymme näyttelyissä kiertelemässä mahdollisimman paljon, jotta saadaan tuloksia ennen mahdollista pentuetta.

KILPAILUKALENTERI

29.10/Kreikan KV     Kreikan VNL   tuomari/tulos
02.11/Nipa    Amerikan VNL       Mimmu/tulos
15.11/Hukkahagin     Suomen VNL       tuomari/tulos

* Jos perässä tähti, sisältää sanallisen arvostelun, jonka pääset lukemaan tästä.

KUVAGALLERIA

Kuvat © Quinta do Pasto